Monta viikkoa ollaan menty mieli maassa, Tessalla rupesi lonkat oireilemaan 3 viikkoa sitten, levolla meni jo ohi mutta käytin kuitenkin eläinlääkärissä. Ensimmäisen lääkärin diagnoosi "niimpäs on kiepeät, 2vko ei liikuntaa ja kipulääkkeet". Piti sitten itse kysellä, voisiko nivelrikkoa tai vastaavaa olla, kun muutenkin huonolonkkainen koira.
Perjantaina sitten eri lääkärillä kuvattavana, kun ei ensimmäisen kanssa oltu ihan samalla aaltopituudella kuvauksen tärkeydestä. Matalat lonkkamaljat, nivelrikkoa ja luupiikkiä, olin varautunut näihin kaikkiin mutta itkuhan siitä silti tuli. Olin myös koko viikon skarpannut itseäni siihen, että palaan kotiin mahdollisesti yksin.
Lääkärin mielestä kannatti vielä lähteä lääkityksellä "hoitamaan", joten nyt mennään sitten pitkävaikutteisella tulehduskipulääkkeellä, trocoxil 2x 20mg ensin 2 kertaa kuukaudessa ja jatkossa kerran kuukaudessa, sekä nivelille synoquin aamuin illoin.
Toivon todella että tilanne ei tästä huononisi, mutta eihän sitä ole estettävissä, pikku tähtisilmälle vain sattunut huonot kortit syntyessään...
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Kiireistä
Paljon on sattunut ja tapahtunut tänä aikana. Uusi lauman jäsenkin saapui, missä yksi syy vähäiseen vapaa aikaan... nimittäin Balthazar suuri ja mahtava!
Baltsu tuli meille hiukan yli 7 viikon ikäisenä ja heti oli ongelmia luvassa, Musti ei hyväksynyt pentua alkuunkaan ja kävi sen päälle täysin ilman syytä. No napakalla kurilla ja varovaisuudella viikonpäästä pennun tulosta Musti ensimmäisen kerran leikitti pentua! Silloin tiesin että kaikki on hyvin ja enää ei tapahdu mitään vakavaa. Tessa taas rakasti pentua heti ensi silmäykseltä!
Itse olin haaveillut kolmannesta koirasta jo reilun vuoden, mutta avopuoliso ei ollut ollenkaan innoissaan asiasta. Kunnes yhtenä päivänä kuulin ne ihanat sanat "Missä meidän kolmas koira on?" Sen jälkeen ei ollut paluuta.
Sopivan koiran etsintä vain ei tuottanut tulosta, rodusta ei päästy yhteisymmärrykseen ja ainut molemmille sopiva rotu, olisi ollut LK-collie, mutta se ei ollut kummankaan top 3 roduissa. Kiitos äitini, joka oli meille myös etsinyt sopivaa koiraa, löysi ilmoituksen sekarotuisista pennuista, jonka kaikki rodut miellyttivät meitä. Bordercollie/labradorinnoutaja ja lapinkoira sekoitus. Ja mikä minulle merkitsi paljon, myyjä oli mitä ihanin ihminen, hänen kanssaan vietettiin useammat tunnit puhelimen ääressä. Sekä koiran katsomis reissu venyi ja venyi kun jutut eivät meinanneet millään loppua. Pennut kasvoivat perheen arjen keskellä lapsien ja muiden eläinten kanssa.
![]() |
| Baltsu 5vko |
Baltsu tuli meille hiukan yli 7 viikon ikäisenä ja heti oli ongelmia luvassa, Musti ei hyväksynyt pentua alkuunkaan ja kävi sen päälle täysin ilman syytä. No napakalla kurilla ja varovaisuudella viikonpäästä pennun tulosta Musti ensimmäisen kerran leikitti pentua! Silloin tiesin että kaikki on hyvin ja enää ei tapahdu mitään vakavaa. Tessa taas rakasti pentua heti ensi silmäykseltä!
Tilaa:
Kommentit (Atom)




